Hae
Sormet Suuhun

Vauvan sokerittomat banaanikauramuffinssit

 

Erilaisilla marjoilla ja hedelmillä höystetyt muffinsit ovat pojan suurta herkkua. Koska näissä ei ole lainkaan sokeria, en usko niiden maistuvan muulle perheelle. Mutta onneksi ne säilyvät hyvin pakkasessa ainakin kolme kuukautta. Sieltä niitä on kätevä aina kaivaa mukaan kuiturikkaaksi välipalaksi.

Näitä muffinssireseptejä on netti täynnä, täytyy vain muistaa ettei laita suolaa, sokeria, hunajaa tai lehmänmaitoa vielä alle vuoden ikäiselle lainkaan. Tässä meidän kauraisa versiomme. Mustikoiden tilalle olen kokeillut myös vadelmaa ja omenaa, mansikat ovat vähän liian vetisia tähän. Banaani on vähän pakollinen, jotta näihin saa kuitenkin makeuttakin mukaan.

Vauvan kauraisat banaani-mustikkamuffinssit

Ainekset:

– 2 banaania
– 1 dl kauramaitoa
– 2 rkl kookosöljyä (muu öljy käy myös, mutta kookokseta tulee kivasti makua)
– 2 dl vehnäjauhoa
– 1,5 dl kaurahiutaleita
– 1 tl leivinjauhetta
– 1,5 dl mustikoita

 

Vaiheet:

1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen
2. Soseuta banaani, ja lisää seokseen maito ja kookosöljy.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään. Jos haluat voit vetää kaurahiutaleet sileäksi tehosekoittimessa.
4. Sekoita kuivat aineet banaanimuussiin, ja lisää lopuksi mustikat.
5. Jaa seos muffinssivuokiin, ja paista 200 asteessa n. 17 minuuttia.

 

Sormet suuhun ja bon apétit!

 

Muita sormiruokareseptejäni löydät #sormiruokaresepti-tunnisteella blogista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *