Hae
Sormet Suuhun

Mitä sormiruokailija voi syödä ulkomailla?

 

Olemme tällä hetkellä Kreikan helteessä. Mietin ennen matkaa vähän kauhulla mitä syötävää pakkaan pienelle sormiruokailijallemme mukaan. Moni vanhempi pelkää (ihan syystä), että vauva reagoi vieraaseen bakteerikantaan ja vauvan vatsa menee ihan sekaisin lomamatkalla. Aina kun ei voi olla varma miten tai missä lämpötilassa ruokaa on säilytetty, ja millaisella vedellä hedelmät ja vihannekset on pesty.
Koska olemme päässeet niin hyvään vauhtiin sormiruokailun kanssa viimeisen kuukauden aikana, en halunnut Leonin syövän pelkkiä pussismoothieita viikon ajan. Leon harjoittelee mielellään syömistä ja erilaisten ruoka-aineiden käsittelyä, joten toivoin keksisiväni hänelle jotain sormiruokaa hotellilta. Lisäksi otin mukaan pussillisen maissinaksuja ja pari Organixin herkkunaksupussia. Pakkasin mukaan myös matkakokoisen ezpz-ruokailualustamme.

 

Mitä Leon söi äidinmaidon lisäksi lomamme aikana:

  1. Hedelmät – Hotellilta löytyi aina kuorimattomia hedelmiä, kuten banaania, päärynää, ja aprikoosia. Kuorin ja pilkoin näitä Leonille, ja annoin lisäksi jo valmiiksi paloiteltua vesimelonia. Vesimeloneista kaivelin tosin siemenet pois.
  2. Höyrytetyt kasvikset ja kananmuna – Hotelliaamiaisella oli aina juuri keitettyjä, vielä lämpimiä kananmunia. Uskalsin siis antaa näitä Leonille. Lisäksi pyysin ravintolasta usein höyrytettyjä keitettyjä kasviksia ilman suolaa, ja keittiöstä sitä vaan Kreikassakin kuulkaa tulla tupsahti se parsakaali.
  3. Suomesta tuodut maissinaksut – Hampaattoman sormiruokailijan yksi lemppareista toimii erittäin hyvin matkoilla, ja Leon jaksoi hyvin istua ravintolassa näitä mussutellen.
  4. Smoothiet – Otin mukaan erilaisia smoothiepusseja Leonille. Ostin ennen matkaa käteviä silikonisia Choomee korkkeja, joiden avulla Leon voi itse imeä smoothiet suoraan pussista. Harjoittelimme kotona ja Leon on jo mestari!

 

Tähän asti olemme ainakin pärjänneet vallan mainiosti, eikä Leonilla ole ollut mitään vatsavaivoja. Kuumuudesta johtuen olen imettänyt vauveliani hieman tiheämmin, ja myös tarjonnut nokkamukista pullotettua vettä. Leon on oikein hurmaavaa matkaseuraa, ja näyttää aidosti nauttivan kiireettömistä lomapäivistämme.

 

Ihania kesälomareissuja sormiruokailijoidenne kanssa!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *