Hae
Sormet Suuhun

Ihana, liian nopeasti ohikiitävä vauvavuosi

En ollut koskaan pitänyt vauvaa sylissä ennenkuin sain esikoiseni. Ei minulla mitään vauvoja vastaan ollut, en vain uskaltanut sillä ne tuntuivat niin hennoilta ja avuttomilta. Ja niinhän vauvat ovatkin, mutta tuskin olisin onnistunut kenenkään vauvaa sylissäni rikkomaan. Nyt kun olen saanut kunnian nauttia kahden ihanan, pienen pojan vauvavuodesta, en saa enää vauvoista tarpeekseni. Ensikohtaaminen, ensi-imetys, vauvan ensimmäinen hymy – kaikki ihania hetkiä, jotka tulen muistamaan aina. Elelen todella haikein mielin Leonin vauvavuoden viimeistä kuukautta. Sain ilmeisesti tänä vuonna syysflunssan sijaan vauvakuumeen, vaikka tiedän Leonin jäävän kuopukseksemme. On aivan selvää, että minusta tulee juuri se mummeli, joka yrittää aina salaa nuuhkia toisten vauvoja ja ilmeilee heille ratikassa.

Ne ihanat ensiviikot kun kumpikin opettelee vielä rooliaan, ja paras paikka siihen on rinnalla

 

Esikoisen ensimmäiset viikot menivät jännissä tunnelmissa, koska kaikki oli niin uutta enkä tosiaan ollut tottunut vauvoihin. Kuopuksen kanssa sukelsin vauvavuoden syövereihin suoraan ja pinnalle juurikaan nousematta. Kuten kerroin Leonin vauvavuoden alussa, kummankaan pojan vauvavuosi ei mennyt silti sumussa, ja olen olosuhteisiin nähden jopa pirteä. Melko itkuisen esikoisen kohdalla hormonit tekivät varmaan tehtävänsä ja pitivät minut virkeänä. Pidin myös vauvan kanssa kotona oleskelua ainakin henkisesti kevyempänä kuin työtäni, vaikka ennen lapsia saikin nukkua mielinmäärin. Esikoisen vauvavuodesta opin sen, että jokainen päivä vauvan kanssa on erilainen ja pian ohitse. Vauvalla tulee erilaisia kehitysvaiheita ja hulinoita, joten niistä on turha stressata. Myöskään vauvan rytmin kanssa ei kannata tuskailla, se muodostuu kyllä itsekseen vauvan kehittyessä. Tiesin, että pätkissä nukutut yöt jäävät pian taakse, ja se auttoi jaksamaan kuopuksen satunnaisesti huonosti nukkumat yöt.

 

Ihana, kylvynpuhdas vauveli

Vauvavuosi ihan oikeasti menee todella nopeasti ohi, oli miten klisee tahansa. Olen Leonin kanssa yrittänyt olla aidosti läsnä joka hetkessä, sillä tiedän kuinka vähän aikaa vauvani on vauva. Alitajunta muistuttelee, ettei minulla ole enää koskaan vauvaa, ja viimeinen imetys Leonin kanssa jää koko elämäni viimekseksi imetykseksi. Kaipaan jopa pienen itkuisen vauvan nukuttamista syliin, nyt kun Leon osaa jo nukahtaa itsekseen omaan sänkyynsä. Tiesin kuopuksen vauvavuoden alussa, että parikuukautinen sylissä tuhiseva vauva ei mahtuisi kauaa enää pötköttelemään mahallaan syliini eikä ilahtuisi suunnattomasti kun matkin lehmän ammumista. Vaikka pidän itseni melko kiireisenä, muistutan itseäni, että tällä hetkellä tärkein ja samalla palkitsevin tehtäväni on olla vauvani kanssa. Muut hommat ehtii kyllä myöhemminkin.

Vauvantuoksuisia hetkiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *