Hae
Sormet Suuhun

Kasvattaako lemmikki lastasi?

Vauvavuosi on elämän mullistavaa ja kiireistä aikaa, ja siksi usein perheen lemmikki jää aluksi hieman vähemmälle huomiolle. Näin kävi ainakin meidän kolmelle kissallemme esikoisen synnyttyä. Ennen niin rakkaat lemmikit joutuvat siirtymään hetkeksi taka-alalle kun tuoreet vanhemmat opettelevat uutta rooliaan. Silti surettaa niin paljon, kun näkee ilmoituksia, joissa annetaan ihana kissa uuteen kotiin vauvan allergian takia. En missään nimessä vähättele kenenkään allergioita, mutta valitettavasti allergiaa näkee usein käytettävän tekosyynä lemmikistä luopumiseen. Lisäksi varsinkin koirien kohdalla vanhemmat saattavat pelätä lemmikin satuttavan uutta vauvaa. Kaikki kolme kissaamme ovat löytökissoja, mutta yksikään ei ole koskaan edes raapaissut ketään meistä. Ja millaisen esimerkin antaa lapselleen sellainen vanhempi, joka luopuu yhdestä perheenjäsenestä toisen tultua taloon?

 

Puolivuotias Leon ja Pumpum

 

Perheen lemmikistä on lapselle monenlaista hyötyä kun hektinen vauvavuosi on ohi, ja perheen lemmikeille on taas enemmän aikaa. Itse ajattelen, että meidän kissamme kasvattavat lapsistamme empaattisempia ja rauhallisempia ihmisiä. Toki tämä vaatii sen, että lemmikkiä hoidetaan hyvin ja kohdellaan kuin yhtenä perheenjäsenenä. Kun ensimmäinen vauva tuli taloon, kissat kiersivät hänet kaukaa. Juuri kun kissamme oppivat luottamaan Joeliin, hän lähti liikkeelle ja näyttäytyi kisuille taas uhkana. Meni muutama kuukausi, että saimme Joelin opetettua silittämään kissoja nätisti. Opetimme hänelle myös paikat, missä kissat saavat olla rauhassa eikä heihin saa heidän lepopaikoissaan koskea. Kissamme opettavat vuorostaan pojillemme tärkeitä taitoja elämässä, ja toivottavasti tekevät heistä samalla parempia päiväkotikavereita, ystäviä ja lapsenlapsia.

 

Kissat pystyvät jo täysin rentoutumaan poikien seurassa

 

1. Vastuuntunto

Joel osallistuu mielellään kissojemme hoitoon, ja huolehtii aina, että kissoilla on tarpeeksi ruokaa, juotavaa ja rakkautta. Joel on oppinut, että eläimistä tulee pitää huolta: ne pitää harjata, ruokkia ja niiden kanssa pitää myös leikkiä. Meillä on yksi erityisen hellävarainen harja, jolla Joel saa harjata kissoja. Joel on hyvin tarkka siitä, että kissoille annetaan herkkunaksuja joka päivä, mielellään monta kertaa päivässä. Välillä tuntuu, että kissat ovat kietoneet hänet aivan tassujensa ympärille, niin innokkaasti hän puolustaa kissojen oikeuksia herkkupaloihin. Joudumme usein piilottamaan ilmakuivatut kanapalat astiakaappiin, kun Joel kaivaa ne aina uudestaan esiin. Jos joku kissoista ei suostu syömään hänen tarjoilemaansa herkkupalaa, alkaa hirveä valitus kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan. Hän täyttää myös innokkaasti kissojen raksukulhoa. Raksukulho sijaitsee turvaportin takana, mutta jos portti on jäänyt auki niin Joelin löytää heti velvollisuuksiensa parista.

 

2. Empatia

Olemme onnistuneet kasvattamaan Joelista empaattisen uhmaikäisen kissojemme avulla. Kun Joel lähti vuoden ikäisenä kunnolla liikkeelle, kissat olivat alussa jatkuvassa vaarassa ja jouduimme vahtimaan ettei Joel revi niitä turkista tai vedä hännästä. Keskustelimme hänen kanssaan jo pienenä, kuinka kissaa sattuu jos sitä ei silitä hellästi ja pyysimme kuvittelemaan miltä Joelista tuntuu jos hänelle tulee pipi. Nykyään Joel pitää kissoista hellää huolta, ja opastaa pieniä vieraitamme mistä kissaa saa silittää ja miten. Joel sai empaattisuudestaan ihan kehujakin päiväkotinsa ekassa varhaiskasvatuskeskustelussa. Harva kaksivuotias kuulema lohduttaa kun toiselle tulee pipi. Vaikka meillä onkin kolme kissaa, Joel rakastaa koiria, ja etenkin sitä jos ne sattuvat nuolaisemaan hänen naamaansa. Joel lähestyy ulkona todella nätisti kaikkia koiria, ja osaa pyytää itse lupaa silittää koiraa.

 

3. Ystävyys

Lemmikki opettaa lapsille myös ystävyyttä, etenkin jos perheessä ei ole muita lapsia. Lemmikki voi olla lapsen ensimmäinen oikea ystävä, ja heillä voi olle monen vuoden pituinen ystävyyssuhde. Joel on jo päättänyt kuka kolmesta kissastamme on hänen kaverinsa, kuka maman ja papan, ja kuka Leonin. Myös kuopuksemme Leon rakastaa kissojemme katselua, ja naureskee niille usein. Hän on päässyt myös minun valvonnassani silittelemään kahta kissoistamme. Kolmevuotias Joel huikkaa kissoillemme aina hyvät yöt mennessään nukkumaan, ja huutaa ”Moi kissa!” heidät nähdessään. Myös Leonista on kovaa vauhtia tulossa kissojen paras ystävä, sillä hänen ensimmäinen kunnon sanansa oli ”kissa”.

 

4. eläinten ja luonnon kunnioitus

Oma lemmikki auttaa lasta myös ymmärtämään, että ihmiset eivät ole ainoa eläinlaji maapallolla, ja luontoa ja sen kaikkia eläimiä tulee kohdella kunnioituksella. Kun lapsi näkee eläimiä muuallakin kuin piirretyissä, hän oppii kotieläinten kautta ymmärtämään myös muitakin eläimiä. Lapsi oppii että eläimilläkin on tunteet, ne tuntevat kipua ja tarvitsevat hellyyttä. Nykypäivänä varsinkin kaupunkilaislapset voivat olla todella erkaantuneita luonnosta, eivätkä ymmärrä että heidän syömänsä leikkele on se sama suloinen possu, joka seikkailee satukirjassa. On surullista, että piirretyt, kirjat ja printit ovat täynnä esimerkiksi tiikereitä, ja tämä tutkimusten mukaan heikentää ihmisten ymmärrystä siitä kuinka vakavan massasukupuuton aikakautta juuri nyt elämme. Sata vuotta sitten tiikereitä oli noin 100 000, ja nyt enää alle 4000 yksilöä. Toivon todella, että lapsemme saisivat elää maailmassa, jossa eläimiä olisi muutoinkin kuin digitaalisena.

 

Joel ja alueellamme vapaasti ulkoileva kissa

Miten teidän lemmikkinne ovat osallistuneet lapsenkasvatukseen?

 

Kaupallinen yhteistyö

eKoalan täysin muovittomat tuotteet lapsille

Kaupallinen yhteistyö: Kiddex ja eKoala

Saimme Kidexiltä testiin eKoalan BIOmuovista tehdyn lasten ruokailusetin ja ihanan värikkään eKaboo pinoamislelun. BIOmuovi valmistetaan luonnonmukaisista raaka-aineita kuten maissista, punajuuresta ja hirssistä. Se on siis täysin muoviton, ja ekologinen materiaali, ja sen voisi vaikka kompostoida. BIOmuovi on todella kestävä materiaali, vaikka se onkin 100% biohajoavaa. Voisin hyvin nähdä jonkun viherpeukalon käyttävän pinoamislelun kippoja istutusastioina. eKoalan tuotteet valmistetaan Italiassa, ja BIOmuovin lisäksi he valmistavat kasvipohjaisesta cashmeresta harsoja. Aivan huikea merkki siis, ja tällaisia innovaatioita tarvitsisimme lisää tähän muovilelujen ylikansoittamaan maailmaan.

 

eKoalan eKaboo pinoamislelu taustalla, ja ruokailusetti etualalla

 

Avasin saamani paketin kiinnostuneena, ja kääntelin eKaboo pinoamislelua kädessäni. Se tuntui aivan muovilta – hyvälaatuiselta, kestävältä muovilta. Annoin eKaboon mieheni käteen kun hän tuli töistä, ja esittelin hänelle muka juuri ostamaani Leonin uutta lelua. Mieheni oli vähän tuskissaan siitä, että olin ostanut muovia kun olimme juuri puhuneet siitä, että keskitymme jatkossa vielä enemmän puisiin leluihin.

 

Mitäs täältä löytyy?

 

Seuraavaksi annoin eKaboon yksivuotiaalle Leonille tutkailtavaksi. Ihanan värikkäät kupit oli pinottu sisäkkäin, ja asettelin ne riviin ylösalaisin lattialle häneen eteensä. Leon ei ihan heti hoksannut eKaboon ideaa, vaan nosteli kippoja ja katseli niiden sisään kiinnostuneena. Näytin hänelle miten niitä voi rummutella, sillä se on muskarista tuttua puuhaa. Leonista kaikkein hauskinta oli kuitenkin kun pinosin hänelle kipoista tornin, ja hän sai tökätä sen kumoon sormellaan. Myös Leonin isoveli oli kovin kiinnostunut eKaboosta rumpusettinä.

 

 

Seuraavaksi testiin pääsi eKoalan iloisen värinen BIOmuovinen ruokailusetti. Koko eKoala-sarja on käynyt läpi tiukat laboratoriotestit, jotka takaavat täyden myrkyttömyyden ja kemikaalittomuuden.  Ihana ajatus, että näin voi olla varma, että pikkuisen ruokailuhetket ovat täysin kemikaalittomia eKoalan astioiden kanssa. Erityisen tärkeää tämä on lastentarvikkeissa, jota päätyvät lapsen suuhun. Eli siis oikeastaan aivan kaikki lastentarvikkeet, jos kyseessä on hampaita tekevä pikkuinen kuten Leon.

 

eKoalan astiastoon kuului yksi laakeampi lautanen, yksi korkeareunaisempi, muki ja haarukka sekä lusikka. Leon on kokenut sormiruokailija, ja vasta harjoittelee aterimien käyttöä. Hän nappasi heti eKoalan haarukan ja lusikan käsiinsä, pyöritteli niitä hetken ja laittoi suuhunsa. Aterimet sopii todella hyvin käsiin, mutta ei niillä vielä Leonin taidoilla kyllä itseään ruokita. Astiat  voi huoletta laittaa mikroon, mutta ne tulee pestä käsin. Pesemme itse aina lasten ruokailualustat, nokkamukit tms muutenkin käsin, sillä tällöin niihin ei imeydy pesuaineita astianpesukoneessa.

 

Hmm, tämä haarukka on aika maukas!

 

eKoalan valikoimista löytyy myös BIOmuovista valmistettu potta, puruleluja, astiaston osat erikseen tai settinä, ja kasvipohjaisesta cashmeresta valmistettuja harsoja. Kiddexin maahantuomaa eKoalaa myydään tällä hetkellä seuraavat jälleenmyyjät: A-T LastenturvaA-T Lastenturva/Stockmann, Ecoboden, EcolifeEkosoppiKideco.fi, Lastentarvikeliike HuvikumpuLeikkikauppa.fi ja Viivi ja Vilpertti.

 

Lue myös muista testaamistamme ekologisista lastentarvikkeista:

 

KEMIKAALITTOMIA LEIKKIHETKIÄ!