Hae
Sormet Suuhun

Kolme keinoa, jolla me järjestämme parisuhdeaikaa

Kahdenkeskinen aika on kahden pienen lapsen kanssa elellessä aika kortilla, sillä emme ehdi tai jaksa tehdä oikein mitään yhdessä kun uhmaikäinenkin viimein nukahtaa. Kaipaan iltoja, jolloin pojat nukahtivat molemmat kahdeksan aikaan, ja meillä oli koko ilta aikaa puuhailla omiamme. Sain tätä Instagramissa valitellessani muutaman kommentin, että lapset ovat niin vähän aikaa pieniä, ettei heitä haittaa käyttää ilta-aikaansa oman taaperon nukuttamiseen. Tottakai tiedostan tämän, mutta mielestäni on silti koko perheen hyvinvoinnin kannalta tärkeää, että vanhempien parisuhde on myös kunnossa. Vaikka olemme olleet jo 20 vuotta yhdessä, niin olen huomannut että jos emme ehdi keskustelemaan kahdestaan rauhassa, alamme riitelemään pikkuasioista. Tai ehkä juuri siksi, sillä olemme olleet yhdessä 17 vuotta ihan kahdestaan ennen lapsia, ja tottuneet viettämään paljon aikaa keskenämme jutellen.

 

Vietimme 6. hääpäiväämme hotellissa 4 kk ikäisen Leonin kanssa

 

Parisuhteet kaipaavat yhteistä aikaa, läheisyyttä, naurua, ja keskeyttämättömiä keskusteluja pysyäkseen toimivina. Jos koko vauvavuoden aikana ei  ehdi tai pysty käymään puolisonsa kanssa yhtäkään älyllistä keskustelua, ei ihmekään että tuntuu kuin toinen olisi ihan väärältä planeetalta. On myös hirmu tärkeä nauraa yhdessä, vaikka toki sitä tulee tehtyä lasten kanssa arjen keskelläkin. Jos parisuhteen ylläpito ei vaatisi hieman vaivannäköä ja kekseliäisyyttä, pienten vanhempien avioerotilastot tuskin olisivat niin karua luettavaa. Aika on harvinaisin ja sen myötä kallein resurssi lapsiperheessä, mutta parisuhteelle muutaman aidon läsnäolon tunnin kaivaminen maksaa kyllä itsensä takaisin.

 

Isovanhemmat ovat suurimmalla osalla lapsiperheistä valtava apu ja tuki arjessa. Äitini asuu onneksemme meistä alle kilometrin päässä, ja auttaa meitä aina jos pyydämme. En tosin ole jättänyt vieläkään Leonia muutamaa tuntia kauemmas hänen hoitoonsa. Emme myöskään halua jättää mummin hoidettavaksi vilkasta kolmevuotiasta ja kävelyä harjoittelevaa taaperoa samaan aikaan. Joel menee mielellään mummin luo, ja oleskelee siellä muutaman tunnin pari kertaa viikossa. Olemme mieheni kanssa niin tottuneet hulinaan ja Joelin yliaktiivisuuteen, että meille rattaissa  istuvan Leonin kanssa kolmestaan kaupungilla kahvittelu on mitä mainiointa parisuhdeaikaa. Leonin kanssa kahvin saa vielä toistaiseksi juoda kuumana, eikä hän ei ole kiinnostunut leivoksistamme, eikä kukaan keskeytä keskusteluitamme.

Kakkukahvit kahdelle

 

Mutta mitä jos ei ole isovanhempia, jotka pystyvät auttamaan arjessa? Listailin muutaman keinon millä ainakin meidän tuttavapiirissämme vanhemmat järjestävät itselleen kahdenkeskistä ”parisuhdeaikaa” edes pari kertaa kuukaudessa.

  1. Ystäväperheet – Sopikaa hyvän ystäväperheen kanssa, että otatte vuorotellen lapset hoitoon vaikka joka toinen kuukausi. Meillä oli ihana kummityttömme muutaman tunnin viime viikolla leikkimässä Joelin kanssa, ja Joel menee vuorostaan heille ensi kuussa.
  2. Maksullinen lastenhoitaja – Nykyään yrityksiä, jotka tarjoavat lastenhoitoa tunneittain tai kuukausisopimuksella on melko paljon. Olemme parina iltana palkanneet tutun lastenhoitajan katsomaan poikia. Hän hoiti Joelia muutaman kuukauden, ennenkuin Joel aloitti päivähoidon. Etuna ammattilaisessa on se, että he varmasti hanskaavat tilanteen kuin tilanteen eivätkä mene neuvottomiksi jos kummallakin pojista sattuisi samaan aikaan jokin harmitus.
  3. Järjestäkää aikaa kun lapset nukkuvat – Sen sijaan, että koomaa yhdessä sohvalla, voi viettää romanttisen ravintola-illan kotona. On välillä kiva pukeutua juhlavammin ja syödä kynttilänvalossa. Me kasaamme usein yhdessä ennakkoon jonkin nopean kattauksen, kuten tapakset tai tilaamme valmiiksi sushit kahdelle. Television kuuluu olla kiinni, ja kännyköiden latauksessa. Hyvä idea on siivota ruokapöytä jo ennen kuin lapset menevät nukkumaan, jotta voi suoraan jatkaa intiimiin kotiravintolaan nukutusvuorosta. Koti pysyy kyllä hyvin pystyssä vaikka unohtaisi kaikki siivousvelvollisuudet yhdeksi illaksi.

 

Lue myös romanttisesta hotelliyöstämme vauvan kanssa.

Milloin viimeksi olette järjestäneet parisuhdeaikaa?

 

Kaupallinen yhteistyö

Sokos Hotel Torni: Romanttinen staycation Helsingissä

Kaupallinen yhteistyö: Solo Sokos Hotel Torni

Olemme tavanneet mieheni kanssa jo lukiossa, ja tanssimme yhdessä Vanhojen Tanssit. Olemme olleet yhdessä siitä asti, ja kasvaneet yhdessä ja yhteen. On silti todella vaikea uskoa, että olemme seurustelleet jo 20 vuotta. Aika todellakin menee nopeasti, kun on hauskaa. Pitkästä seurustelustamme huolimatta, en ole vielä yhtään kyllästynyt mieheeni, vaan löydän hänestä vieläkin uusia puolia. Päätimme juhlistaa seurusteluvuosipäiväämme yhdessä Helsingin romanttisimmista hotelleista, Sokos Hotel Tornissa. Samassa hotellissa vietimme hääyömme kuusi vuotta sitten.

 

Tämä käytävä erottaa 1903 rakennetut Jugend huoneet alkuperäisestä Hotel Tornista

 

Sokos Hotelli Torni on upea, historiallinen hotelli. Jokainen Hotel Tornin huone on omanlaisensa, ja huoneet edustavat kolmea eri tyylisuuntaa. Niin kutsutun Kyllikin huoneet on sisustettu 1900-luvun alun jugend (Art Nouveau) -aikakauden mukaisesti. Hotellin päärakennukseen 1980-luvulla liitetty, vuonna 1903 rakennettu Kyllikki on entinen asuintalo. Kaluste- ja valaisinmuotoilu on mukautettu jugendin ja kansallisromantiikan henkeen. Jugend huoneissa kauniina yksityiskohtina on kaakeliuuni, tassuamme ja samettiverhot. Varsinaisen Tornin huoneet ovat 1930-luvun Art Deco -tyylisuuntaa. Näistä huoneista puolestaan löytyy design-huonekaluja ja taideteoksia. Lisäksi Tornin ylimmissä kerroksissa 8-11 sijaitsee modernit näköalahuoneet, joissa  voi nauttia todella upeista näköaloista Helsingin ylle. 

 

Jugend sviitin oleskelutila ja kaakeliuuni

 

Tervetuloa Torniin!

 

Lähdimme Hotel Tornia kohti iltapäivällä poikien päiväunien jälkeen. Me yövyimme upeassa Jugend sviitissä neljännessä kerroksessa. Respasta kerrottiin heti sisäänkirjautumisen yhteydessä, että itse sir Roger Moore on yöpynyt kaksi kertaa juuri meidän sviitissämme. Tornissa jokainen huone on erilainen, enkä malttanut odottaa sviittimme näkemistä.

 

 

Huone oli juuri niin upea kuin uskalsin toivoa. Solo Sokos Hotel Tornin  40 m2 Jugend sviitit ovat kansallisromanttisesti sisustettuja, ja täynnä ihania yksityiskohtia. Ihastelin erityisesti vanhaa kaakeliuunia, ja sängyn yläpuolella roikkuvia kauniita valaisimia. Olisipa meillä kotona yhtä korkeat katot, niin voisi hankkia yhtä näyttäviä valaisimia. Jugend sviittien kattokruunut ovat aitoja jugend-aikaisia antiikkikruunuja. Luin tämän vasta blogipostausta kirjoittaessani, ja nyt harmittaa etten tutustunut kattokruunuihin tarkemmin. Huoneessa oli myös kaapistoon huomaamattomasti integroitu iso taulu-tv, mutta emme avanneet sitä kertaakaan.

 

Jugend sviitin upeat valaisimet

 

Emme ole Leonin syntymän jälkeen olleet ilman lapsia kokonaista iltaa ja yötä. Vaikka tulimmekin Torniin viettämään aikaa kahdestaan ja juhlistamaan suhdettamme, niin odotin kyllä myös kunnon yöunia. Sviittimme kohokohta oli suuri jugendsänky, johon olisi mahtunut koko perhe ja vielä kissatkin nukkumaan. Sänky oli todella miellyttävä, ja juuri sopivan pehmeä. Nukuimme kumpikin todella hyvin, vaikka heräsimmekin jo kahdeksalta vanhasta tottumuksesta.

 

 

Luin vasta jälkeenpäin Hotel Tornin verkkosivuilta, että King size sängyssämme oli kehon lämmön ja painon mukaan muotoutuva viskoelastinen vaahtomuovipatja. Tämä selittää paljon, en ole nimittäin varmaan koskaan nukkunut hotellissa niin hyvin. Lisäksi arvostin todella sängyllä ollutta isoa tyynykasaa, josta sain valita itselleni kolmesta erikokoisesta tyynystä mieluisen.

 

 

Jugend sviitin tilava kylpyhuone oli todella arvokkaan oloinen, ja sen kruunasi vanha, suuri tassukylpyamme. Hotel Tornin huoneiden kylpyhuoneista löytyy aina hollantilaisen Ritualsin kylpytuotteita. Kannan itse aina varmuuden vuoksi oman shampoon ja hoitoaineen mukanani, mutta tällä kertaa ne jäivät laukkuuni koskemattomina.

 

 

 

Kävimme illalla Tornin huipulla 14. kerroksessa sijaitsevassa Ateljee Bar’n terassilla ihailemassa talvista Helsinkiä. Suosittu Ateljee Bar oli kuitenkin niin täynnä, että suuntasimme Hotelli Tornin alakerran American Bariin vuosipäivädrinkeille. Olen aina tykännyt Ateljee Barista, enkä ole koskaan pettynyt heidän drinkkeihinsä. Nyt otin listalta drinkin ”Challenge the Bartender”, ja pyysin pitkän inkiväärisen drinkin. Sain todella raikkaan ja inkiväärisen drinkin, josta tuli mieleeni Gaijinin klassikkodrinkki nimeltään Lady Boy. Kilistelimme pitkälle, ihanalle suhteellemme ja teimme villejä tulevaisuudensuunnitelmia. Haluaisimme muuttaa johonkin toiseen maahan edes puoleksi vuodeksi ennen kuin esikoisemme aloittaa koulun, nyt hieman tarkensimme suunnitelmiamme kun ehdimme vihdoinkin puhumaan rauhassa pitkästä aikaa.

 

Näkymä Ateljee Barin terassilta, 70 m korkeudesta

 

Kippis meille ja rakkaudelle!

 

Kävimme vielä ennen nukkumaanmenoa romanttisessa vaahtokylvyssä. Tassuamme oli todella tilava, ja mahduimme sinne aivan hyvin kahdestaan. Olin käynyt aiemmin ostamassa Lushista ihanan manteliöljyä sisältävän vaahtokylpypallon, joka tuoksui ihanalta. Esikoisemme rakastaa hotellien kylpyammeita, ja huomasin hetken ajattelevani, että olisipa Joel täällä. Mutta olin kyllä todella onnellinen, että saimme istuskella vaahtokylvyssä rauhassa kahdestaan, juoda lasit skumppaa ja jutella muustakin kuin kylpyankoista.

 

Romanttinen vaahtokylpy kahdelle

 

Hyvin nukutun hotelliyön jälkeen oli ihanaa päästä nauttimaan aamiaisesta kaikessa rauhassa. En ole tainnutkaan kolmeen vuoteen syödä aamiaista ilman lapsia. Otimme tästä rauhallisesta aamiaisesta kaiken irti, ja hidastelimme oikein kunnolla. Hotel Tornin aamiaisella oli vielä puoli yhdeksän aikaan miellyttävän rauhallista, eikä mikään ollut päässyt edes väliaikaisesti loppumaan. Vaikka yövyimme hotellissa joulun alla, olin todella tyytyväinen ettei joulu näkynyt aamupalalla juurikaan, kaunista piparkakkuhotellia lukuunottamatta.

 

Aamiaispöydän herkut oli ihanan selkeästi merkitty

 

Olen melko nirso ruokailija, enkä sen lisäksi syö lainkaan lihaa, tai sieniä. En pidä kuin tietynlaisista leivistä, enkä kelpuuta leipäni päälle margariinia tai emmental-juustoa. Löysin kuitenkin Hotel Tornin aamiaiselta vaivatta itselleni syötävää, ja myös mieheni oli tyytyväinen aamiaistarjontaan. Nirsouksissani juon vain vihreää tai valkoista teetä, ja vieläkin löytyy hotelliaamiaisia missä musta tee on ainoa vaihtoehto. Koska en juo myöskään suodatinkahvia, olin todella tyytyväinen kun sain eteeni teepressopannun täynnä ihanaa, maustamatonta vihreää teetä.

 

 

Aamiaiseni jälkiruoka

 

Sokos Hotel Tornin aamiainen oli kuulema juuri uudistunut ottamaan erityisruokavaliot entistä paremmin huomioon, ja ainakin itse löysin aamiaiselta todella paljon syötävää vaikken syö lihaa ja pyrin välttämään lehmänmaitotuotteita. Erikoisruokavalioille oli kokonainen pöytä, ja nappasin sieltä itselleni Alpron kaurajugurtin. Pistin merkille, että myös sormiruokailevalle Leonille olisi löytynyt todella hyvin syötävää, pitääpä tulla joskus Torniin ihan vain aamiaiselle koko perheen kanssa.

 

Hieman erilaiset aamiaiset

 

Vietimme ihana, rauhallisen ja ennen kaikkea romanttisen vuosipäivän Sokos Hotel Tornissa. Olin todella tyytyväinen huoneeseemme, ja hotellin palveluihin. Olimme hieman varautuneet, että joudumme käymään jossain vaiheessa kotona auttamassa mummia poikien nukuttamisessa. Pojat olivat nimittäin mumminsa kanssa meillä kolmestaan, ja heillä oli onneksi mennyt todella hyvin. Leonkaan ei herännyt kuin kerran yöllä, onneksi olimme pitäneet hänelle porrastetun unikoulun viime kuussa. Soittelin illalla muutamaan otteeseen kotiin, ja heti aamulla herätessämme. Oli helppo nauttia ansaitusta kahden keskisestä ajasta, kun pojat olivat hyvässä hoivassa eikä ollut mitään suurempia ongelmia.

 

 

Kiitos ikimuistoisesta vuosipäivästä, ja kunnon yöunista Solo Sokos Hotel Torni!