Hae
Sormet Suuhun

Lasten sunnuntai: Ensimmäistä kertaa elokuvissa

Tärkeintä elokuvissa on tietysti popcorni

Havahduin siihen, että kolmevuotias esikoisemme on jo niin iso, että saattaisi jo viihtyä kanssani elokuvateatterissa. Finnkinon sivuilta huomasi, että tulevana sunnuntaina olisi Lasten Sunnuntai, jolloin liput on halvemmat ja lapsille on tarjolla oma popcorn-combo pillimehun kanssa. Elokuvaksi valikoitui Urpo ja Turpo: Johtolangan jäljillä (S). Ainoina kriteereinäni oli, että elokuva olisi mahdollisimman lyhyt ja eikä pyörisi päiväuniaikaan. Kerroin Joelille lauantaina, että menemme seuraavana päivänä elokuvateatteriin ja hän jaksoi kysellä siitä koko päivän. Joel odotti ensimmäistä elokuvanäytöstään innoissaan, etenkin kun lupasin hänelle että voimme mennä ratikalla, ja että elokuvissa kuuluu syödä popcornia.

Malttamatonta odottelua

 

Saavuimme Kinopalatsiin minulle epätyypillisen ajoissa, sillä halusin että meillä on tarpeeksi aikaa ostaa rauhassa leffamutusteltavat. Joel oli todella onnellinen saadessaan oman pillimehun ja popcornin, sillä emme koskaan juo kotona mehua. Kiva, että pillimehu on säilynyt tällaisenä spessujuttuna. Joel odotteli elokuvan alkua todella malttamattomana, ja kyseli koko ajan missä Urpo ja Turpo ovat. Hän ei tuntunut ihan ymmärtävän elokuvan konseptia, vaan luuli selkeästi että olemme tulleet johonkin konserttiin tai halailemaan nalleja. Kolmevuotiaasta oli todella jännää etsiä meidän omia paikkanumeroitamme, kun vihdoin pääsimme saliin. Elokuvan alussa näytettiin 15 minuuttia mainoksia, jonka olisin kyllä jättänyt Lasten sunnuntaina väliin. Jouduimme lopulta lähtemään elokuvasta nimittäin tuon vartin verran etuajassa, sillä Joel ei jaksanut enää yhtään keskittyä. No, pääsinpä selittämään myös mitä mainokset ovat, sillä nekään ei ole tuttu konsepti televisiosta ainoastaan Pikku-Kakkosta tuijottavalle esikoisellemme.

Lasten Sunnuntain combo-ateria: Pieni popcorn & pillimehu

 

”Urpo ja Turpo johtolangan jäljillä” oli kuitenkin oiva ensimmäinen elokuva, sillä se koostui neljästä vartin pätkästä, joissa kaikissa oli erillinen juoni. Joel jaksoi keskittyä todella hyvin kahden ensimmäisen pätkän ajan, ja kyseli kovasti mitä nallet milloinkin tekevät. Mietin elokuvissa istuessani, että käyn ihan liian harvoin leffassa, sillä tykkäsin nallejen touhuista ja jopa juonenkäänteistä. Se mistä en tosin pitänyt oli elokuvan ylikorostetut sukupuoliroolit Urpon ja Turpon ihmisperheen osalta. Teki melkein mieli peittää Joelin silmät kun perheen äiti itki vuolaasti, koska hänen permanenttinsa oli mennyt pilalle. Perheen reipas poika oli tietysti täysin puettu siniseen, ja arempi lettipäinen tyttö pinkkiin. Joel ei onneksi vielä mieti kenenkään sukupuolia, ja vastaa usein Leonin olevan tyttö jos joku häneltä asiasta kysyy. Meillä oli oikein onnistunut, ja hauska ensimmäinen leffakokemus, vaikka mieheni epäilikin etukäteen Joelin olevan vielä liian pieni.

 

Minkä ikäisenä teillä on käyty ensimmäistä kertaa elokuvissa?

Ainoasta lapsesta esikoiseksi yhdessä yössä

 

Ainokaiseni <3

 

Olimme todella tiivis kolmen hengen perhe viime vuoden marraskuuhun asti, jolloin Joelin pikkuveli Leon syntyi. Joel oli tällöin 2 vuotta ja 2 kuukautta. Veljensä syntymään asti Joel oli tottunut kummankin vanhempansa jakamattomaan huomioon. Marraskuisena aamuna kaikki muuttui kun vanhemmat toivat kotiin pienen, ruttuisen vauvan, joka vaatii myös vanhempien hoivaa. Joel oli innokas tutustumaan uuteen tulokkaaseen, ja katseli häntä ujosti ihaillen. Vielä hetki sitten pieneltä tuntunut poikamme näytti jättiläiseltä tuoreen pikkuveljensä vierellä. Muistutimme itseämme, että Joel on vielä aivan yhtä pieni taapero kuin pari päivää sitten, ja tarvitsee edelleen jakamatonta huomiotamme ja syliämme. Joel oli varmasti alussa hämillään, kun vauvaan ei saanut suunnilleen edes koskea, sillä Joel ei osannut säädellä kehonpainoaan kumartuessaan pussaamaan vauvaa. Lisäksi mama sulkeutui vauvan kanssa pitkäksi aikaa aina huoneeseen maidottelemaan, eikä Joel päässyt mukaan.

 

Kaksi pientä poikaa kotisohvalla

 

Joelin uhmaikä alkoi tuona samana päivänä kun toimme Leonin sairaalasta kotiin. Olin jo kuvitellut, ettei aina niin kiltistä Joelista edes tulekaan uhmaikäistä. Yhtäkkiä meidän ainosta lapsestamme oli kuitenkin tullut uhmainen isoveli. Tuntui, että Joel oli oppinut yhden sairaalassa vietetyn yön aikana sanan EI, ja siitä oli myös tullut hänen lempisanansa. Ensimmäiset päivät vastasyntyneen ja uhmaisen taaperon kanssa eivät menneet ihan kuin olisimme toivoneet. Emme osanneet kohdata uhmaikäistä oikein, emmekä ymmärtäneet mistä uhmassa oli kyse. Luimme aiheesta lisää, ja ennakoimme tilanteita jotka vaikuttivat erityisen hankalilta Joelille. Vaikkei uhmaa tärkeänä kehitysvaiheena voi kokonaan sivuttaa, loimme käyttäytymismalleja jotta pääsemme kaikki hieman helpommalla. Lisäksi järjestimme kahdenkeskistä aikaa meidän kummankin kanssa, ja yritimme osallistaa esikoistamme vauvan hoitoon mahdollisimman paljon. Tärkeintä oli, että Joel tiesi olevansa aivan yhtä tärkeä meille kuin ennen vauvan syntymää, ja että hän pystyi luottamaan siihen, että rakastamme häntä aivan yhtä paljon vaikka hän miten uhmaisi. Uskon, että hoidimme Leonin tulon uhmaikäisen perheeseen melko hyvin, eikä Joel missään vaiheessa osoittanut negatiiviisia tunteita vauvaa kohtaan.

 

Joel täytti juuri kolme vuotta, ja Leon on 10 kuukauden ikäinen. Joelin uhma on alkanut helpottamaan, ja tulee esille vain jos hän on todella nälkäinen tai väsynyt. Pojat ovat viimein alkaneet leikkimään yhdessä, ja heidät uskaltaa jo hetkeksi päästää keskenään pois näköpiiristä. Joel on jopa avannut huoneensa ovet Leonille, ja sanoo usein, että Leon saa tulla katsomaan junarataa. Saa nähdä sulkeutuvatko huoneen ovet uudelleen, kun Leon oppii kävelemään ja yltää sen myötä kaikkiin Joelin leluihin. Nyt olemme todella tiivis nelikko, ja olen todella tyytyväinen perhedynamiikkaamme. Joelista on kehkeytynyt maailman paras isoveli, joka rakastaa kovasti pikkuveljeään. Tunne on selkeästi molemminpuolinen. Kukaan ei saa Leonia kikattamaan yhtä kovasti kuin hänen isoveljensä, eikä kenenkään kotiinpaluu saa aikaan yhtä iloista hihkuntaa. Joel juoksee päiväkodista tullessaan sisälle ja kysyy heti missä Leon on, vauvan kuuluu nimittäin aina saada pusu kun Joel tulee kotiin.

Lue myös vinkkimme uhmaikäisen kanssa selviytymiseen.